Hei moi! Mä oon Jemina!
Kuvittaja, animaatioalan ammattilainen, pienyrittäjä ja Luovan yrittäjän akatemian perustaja.
Olen rakentanut koko työurani luovuuden ympärille, graafisesta suunnittelusta ja animaatioalasta kuvituksiin, omiin tuotteisiin, verkkokauppaan ja yrittäjyyteen.
Matkani ei kuitenkaan alkanut valmiilla yritysidealla, isolla alkupääomalla tai tuhansilla someseuraajilla.
Aloitin nollasta ja rakensin pala palalta itselleni tavan tehdä luovaa työtä ammatikseni.
Nyt haluan auttaa muitakin tekemään saman, omalla tavallaan!
Luova ala oli mulle alusta asti se oma juttu
Olen tiennyt pitkään, että haluan tehdä työkseni jotain luovaa.
Opiskelin ensin graafista suunnittelua ja myöhemmin 3D-animaatiota ja visualisointia ammattikorkeakoulussa. Opintojen aikana yrittäjyys alkoi tuntua koko ajan enemmän omalta vaihtoehdolta.
Luovilla aloilla vakituiset työpaikat eivät muutenkaan ole itsestäänselvyys, mutta kyse oli mulle myös jostain paljon henkilökohtaisemmasta.
Tavallinen palkkatyö ei ole koskaan tuntunut täysin omalta tavalta tehdä töitä.
Halusin päättää itse, mitä teen, missä teen ja milloin teen. Halusin takaisin Tampereelle sen sijaan, että olisin rakentanut elämäni Helsinkiin työn ympärille. Halusin tehdä monipuolisesti erilaisia asioita ja työskennellä paljon kotoa.
Ja kyllä halusin myös voida ottaa päiväunet keskellä päivää, jos siltä tuntuu. 😂
Yrittäjyydessä päivät voivat välillä venyä pitkiksi, mutta mulle mahdollisuus rakentaa työ omannäköisekseni tekee siitä palkitsevaa.
J. K. Pölkki syntyi jo opiskeluaikana 🎨
Alun perin haaveilin sarjakuvataiteilijan urasta.
Tarvitsin taiteilijanimen, ja niin syntyi J. K. Pölkki. Nimi tulee omista etunimistäni Jeminasta ja Katinkasta. Kolmas etunimeni Veronika sai jäädä pois, koska J. K. V. Pölkki alkoi olla omaan makuuni jo vähän turhan pitkä. 😄
Halusin piirtää sarjakuvia inhimillisistä eläinhahmoista ja sama maailma alkoi vähitellen näkyä myös tuotteissani.
Eläimet, antropomorfiset hahmot, mytologiset olennot ja tavallisen arjen pienet hetket muodostivat pikkuhiljaa oman kuvitusmaailmani.
Siitä alkoi kasvaa myös yritykseni ensimmäinen tuotebrändi.
Ensimmäiset tuotteet, Ropecon ja klassinen Etsy-vaihe
Isoa alkupääomaa ei ollut.
Pienillä säästöillä tein ensimmäisen pienen tuotejulkaisuni ja vuonna 2022 lähdin tuotteideni kanssa myymään Ropeconiin.
Verkkokauppakin tuli mukaan, tosin kävin ensin läpi sen klassisen aloittavan yrittäjän ajatuksen:
“Pitäisiköhän mun aloittaa Etsyssä?”
Näin jälkikäteen? Olisin voinut rakentaa oman verkkokaupan saman tien. 😂
Mutta juuri tällaisista kokeiluista yrittäjyyteni on rakentunut. Kaikkea ei tarvitse tietää ensimmäisenä päivänä. Kokeillaan, katsotaan mitä tapahtuu, opitaan ja tehdään seuraavalla kerralla paremmin.
Lähdin yrittäjäksi ilman valmista turvaverkkoa
Valmistumisen jälkeen lähdin käytännössä suoraan täysipäiväiseksi yrittäjäksi.
Ei ollut valmista yleisöä, suurta seuraajamäärää tai tarkkaan hiottua viisivuotissuunnitelmaa. Ensimmäinen vuosi oli haastava ja samaan aikaan myös puolisoni joutui työttömyysjaksolle.
Se pakotti tekemään yrityksessä oikeasti järkeviä ratkaisuja.
Alussa elätin itseäni erityisesti asiakastöillä ja animaatioalan freelancer-töillä. Niistä saamiani tuloja pystyin samalla sijoittamaan oman tuotebrändini rakentamiseen.
Tämä opetti mulle jotain, mitä opetan nykyään myös valmennettavilleni:
Yrittäjyyteen ei ole vain yhtä oikeaa lähtöruutua.
Jos suurta alkupääomaa ei ole, voidaan miettiä, millä tavalla liiketoiminta kannattaa rakentaa juuri siinä tilanteessa.
Turvallisesta satamasta kohti sitä, mitä oikeasti halusin
Pitkään freelancer- ja yritysasiakastyöt olivat yritykseni turvallinen satama.
Niillä pystyi elämään, mutta liiketoiminnan kasvattaminen oli vaikeaa. Samalla taloudellinen turvallisuus saattoi levätä vain muutaman suuren asiakkaan harteilla.
Kun pari suurempaa asiakkuutta myöhemmin jäi pois, tilanne tuntui varmasti ensin kaikkea muuta kuin hyvältä, mutta jälkikäteen se antoi mulle juuri sen tuuppauksen, jota tarvitsin.
Oli aika alkaa rakentaa kunnolla sitä liiketoimintaa, jota olin oikeasti halunnut tehdä.
Kesästä 2025 lähtien yritykseni on kehittynyt valtavaa vauhtia.
Verkkokauppa, omat tuotteet, tapahtumat, jatkuvat tuotteet ja palvelut ovat alkaneet muodostaa kokonaisuutta, jossa toimeentulo ei enää nojaa vain yhteen tapaan tehdä rahaa.
Jemina numeroina
Yli 1 000
verkkokauppatilausta
100+
Mail Club -jäsentä ensimmäisen kuukauden aikana
25 000 €+
omien tuotteiden myyntiä vuoden aikana
45 000 €+
vuosittainen liikevaihto
- - -
En näytä näitä lukuja siksi, että yrittäjyydessä pitäisi jahdata mahdollisimman suuria numeroita vaan näyttääkseni, että luovasta osaamisesta voi rakentaa oikeaa liiketoimintaa.
Ja sitten syntyi Luovan yrittäjän akatemia
Yrittäjyyden aikana huomasin jotain hauskaa: ihmiset alkoivat kysyä multa neuvoja.
Myyntitapahtumissa ja somessa olen saanut paljon kysymyksiä tuotteista, hinnoittelusta, valmistajista, verkkokaupasta, yrittäjyydestä ja siitä, miten olen rakentanut oman yritykseni.
Samalla seuraajissani on paljon luovia ihmisiä, jotka haaveilevat siitä, että voisivat tehdä jotain samanlaista itse.
Ja mä rakastan auttaa ihmisiä eteenpäin! 😄
Suomessa on valtavasti lahjakkaita kuvittajia, graafisia suunnittelijoita, valokuvaajia, käsityöläisiä, 3D-artisteja ja muita luovan alan tekijöitä, mutta yrittäjyyden polku ei aina ole kovin selkeä.
Voiko tällä oikeasti elättää itsensä? Mistä pitäisi aloittaa? Mitä pitäisi myydä? Mistä asiakkaat löytyvät?
Näihin kysymyksiin halusin rakentaa paikan, josta saa oikeasti apua.
Siitä syntyi Luovan yrittäjän akatemia. 🌱
Luovalle yrittäjyydelle ei ole yhtä kaavaa.
Oma urani on kulkenut monen luovan alan läpi. Siksi pystyn tarkastelemaan valmennettavieni yrityksiä monesta eri näkökulmasta.
Valokuvaajan liiketoiminta näyttää erilaiselta kuin kuvittajan. Kuvittajan erilaiselta kuin koruntekijän. Palveluyrittäjän mahdollisuudet ovat erilaisia kuin tuhansia euroja varastoon sitovan tuoteyrittäjän.
En halua mahduttaa kaikkia samaan yrittäjyyden muottiin.
Haluan auttaa löytämään juuri sinun osaamiseesi, elämäntilanteeseesi ja tavoitteisiisi sopivan tavan rakentaa liiketoimintaa.
Ehkä seuraavaksi rakennetaan sun tarinaa?
Jos haaveilet omasta luovasta yrityksestä tai haluat saada jo olemassa olevan yrityksesi kasvamaan, tutustu Kukoista ja kasva pienyrittäjänä -valmennukseen.
Tutustu valmennukseen